sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Mammoth
























Kävin perjantaina katsomassa Mammutti elokuvan ensi-illassa. Se oli parempi kuin odotin ja draama-elokuvia rakastavalle juuri sopiva. Elokuva oli hyvin kuvattu ja taustatkin olivat mahtavia, New Yorkia, Thaimaata ja Filippiinia. Nimi kuulostaa lasten leffalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Elokuva kertoo newyorkilaisperheestä, isä (Gael Garcia Bernal), äiti (Michelle Williams) ja tytär (Sophie Nyweide), jotka ovat äkkirikastuneita ja kiireisiä ettei toisille jää aikaa. Elokuvassa näkyy myös miten niin erilaiset olosuhteet yhdistyvät ja ovat samaa maailmaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Tänään olin myös Tampereen peräkontti kirpparilla ja löysin sieltä käärmeennahkavyön (tekonahkaa) ja mustan kirjekuorilaukun, myös tekonahkaa, mutta aidon tuntuista. Samantapaisen vyön löysin Topshopista, mutta minun vyössä ei ole tuollaista rengasta ja se oli huomattavasti halvempi, 50 snt. Laukku oli vain 2€:a.

Tällä hetkellä olen ihastunut kaikkeen käärmeennahkaiseen ja laukku olisi ihana. Nicole Richiellä on ollut monesti hänen upea vintage laukkunsa. Tuollaisen minäkin haluasin, vähän ylisuuren ja rennon. Tuollaisia on vain vähän vaikea löytää ja tuntuu, ettei niitä näe kaupoissa.

Topshopissa oli ainakin yksi kiva vaihtoehto ja H&M:ssä myös, kumpikohan olisi parempi?
Kuvat: finnkino.fi, topshop.com, hm.com, baglady.tv




maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pääsiäinen meni jo!






Pääsiäinen alkaa olla ohi, mutta en haluaisi että se olisi ohi. Tykkään pääsiäisestä, sillä tykkään keväästä ja viimeistään pääsiäisenä on kevät ja aurinko paistaa, niin kuin nytkin vähän. Pääsiäiseen kuuluu tietenkin aina pasha, mämmi ja suklaamunat. Pasha on ihan ehdoton ja todella hyvää! Loma on tietysti aina kiva ja nytkin huomasin, että ehdin aloittaa tekemään toppia. Se on aika hyvin minulle.



Positiivinen yllätys oli Miss Dior Chérie hajuveden mainos Suomen Huippumalli haussa-ohjelman tauolla. Sofia Coppolan ohjaama mainos on ihanan keväinen ja upea, mutta valitettavasti meille näytettiin lyhennetty versio, mutta silti. Kokonaisen version näet tästä, kuule ihana musiikki. Olisin laittanut videon suoraan tähän, mutta en valitettavasti osaa, joku viisas voi neuvoa.
Kuvat: teenvogue.com, enterdejavu.com

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Makeat macaronit!



Tein eilen macaroneja eli mantelileivoksia. Resepti oli uusimmasta Pirkasta ja se vähän inspiroi tähän. Minun kyllä oli jo pitänyt kauan aikaa sitten tehdä näitä ihanuuksia, mutta luulin, että taitoni eivät riittäne. No, kyllähän niistä ainakin jonkinlaisia tuli. Niin ja tuossa kuvassa ei ole ne minun tekemät todellakaan, eihän niistä nyt noin siistejä tullut. Kuvia etsiessä löysin Maku.fi sivustolta jutun macaronejen historiasta ja reseptin jos joku haluaa tsekata. Siellä on hyvät valmistusohjeet kuvien kera, nämäkin olisin voinut katsoa ennen kuin hommaan ryhdyin.



Macoronien keksijä on pariisilainen La Maison Ladurée ja Ladurée on nykyäänkin tunnetuin macaronejen valmistaja. Heillähän on makuja mistä mihin ja niitä on myös sesongittain. Miksi en käynyt heidän kaupassaan Pariisissa? Siellä ne ovat varmasti maukkaita ja sellaisia millaisia macaronejen oikeasti kuuluisi olla. Ainakin syötävän hyviltä ne näyttävät!



Kuvat: Laduree.fr ja maku.fi

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Suloiset rusetit!

In the streets...

Tänä keväänä hiukset eivät ole mitään ilman, että niihin lisätään jokin hiuskoriste. Rusetit ovat todella suloisia ja sopivat hyvin kevääseen. Itse olen ainakin hulluna rusetteihin.








Rusettien lisäksi myös kukkia laitetaan hiuksiin ja suuria sellaisia. Kukat tuovat hyvää kesä fiilistä ja näyttävät raikkailta.




Kuvat: Face Hunter, rusetti ja kukka: H&M



Erilaiset hiuspannat ovat myös hienoja. Niissä voi olla sulkia, rusetteja ja muita erilaisia koristeita. Paljetteja ja punoksia on myös ja niitä käytetään Peaches Geldolfin tyyliin hiusten päällä hippi meiningillä.




In Celebrities...




Lauren Conradilla on suht klassinen musta satiininen rusetti panta, joka toimii aina. Lily Allenin röyhelöpanta on vähän erilainen ja muodikas, mutta sopii hyvin hänelle. Peaches Geldofin harsomainen panta on kukan kera. Hän on laittanut pannan hiusten päälle. Tämän tyylinhän aloitti Ashley Olsen mustalla Prada pannallaan ja Mary-Kate seurasi perässä. Vähitellen heitä alettiin kopioimaan vaikka aluksi oltiin vähän epäluuloisia. Vähitellen tuohonkin tottuu ja minusta se näyttää itse asiassa ihan kivalta.

Kuvat: Elleuk.com, people.com

P.S Tsekkaa Urban Outfittersin valikoimat hiuskoristeista! Upeita! Koska tämä ihana liike tulee Suomeen? Tukholman liike on lähin onneksi.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Old School




























Värikkäitä asusteita, printtejä, kimaltelevia yksityiskohtia ja upeita korkokenkiä - 80-luku on täällä taas ja trendi sopii hyvin arkeen. Hip Hoppia kuunnellessa.
Kuvat: Glamour Saksa marraskuu 2009

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Ketjuja vain, kiitos!


Laukkujen olkaimet ovat nyt tehty metalliketjuista. Ne tuovat laukkuihin tiettyä särmää ja kuten ollaan huomattu niin metalli ja nahka toimii. Satiini käy myös, kuten yllä olevassa Lanvinin laukussa. Varsinkin pienissä laukuissa on olkaimina ketjut, mutta myös isommissa laukuissa niitä näkee.





Alexa Chung, Kate Bosworth ja Rachen Bilson tietävät kyllä mikä IN!



Mustissa laukuissa ketjut ainakin huomataan, mutta värikkäät laukut tuovat tietysti aina pirteyttä. Jos kuitenkin haluat, niin musta on aina varma valinta. Vasemmalla on Lanvinin söpö laukku rusetin kera. Säästäväisemmälle H&M:n musta on hyvä valinta. Vetskarit ovat kiva yksityiskohta.

Kuvat: net-a-porte.com, elleuk.com