torstai 26. helmikuuta 2009

Paras käsivoide ikinä!


Avéne Hand cream with Cold Cream on pakollinen näin talvis aikaan. Se on tarkoitettu kuiville, halkeaville ja ihoärsytyksistä kärsivile käsille, eli käy kaikille. Itse tykkään tästä niin paljon, että en kyllä vaihda tätä mihinkään muuhun. Helposti kun monet voiteet voivat vain ärsyttää ihoa.


+ Ei ärsytä käsiä vaan rauhoittaa


+ Imeytyy nopeasti eikä jätä epämiellytävää pintaa eikä ole rasvainen.


+ Jättää iholle suojakalvon.


- Koostumus voisi olla vähän nestemäisempi.


Myydään apteekeissa ja hinta n. 11€.


Kuva: yliopistonverkkoapteekki.fi

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Dior Spring 2009



Diorilla oli aivan upeita kenkiä näytöksessään. Korot olivat erikoisia ja kengissä oli kivoja jujuja. Vaikka kaikki kengät olivat erilaisia niin olivat ne kuitenkin samaa linjaa.





Pieniä yksityiskohtia mekoissa kyllä riittää. Selät ovat tehty upeiksi, tykkään juuri erikoisista leikkauksista selässä. Mekoissa näkyi upeita simpukkakirjailuja.






Beuty...



Hassut nutturat näkyivät joka mallin päässä. Huulet oli maalattu myös vahvalla punalla, joka taittui ruskeaan. Silmät olivat vain rajattu mustalla rajauskynällä.



Kuvat: style.com

maanantai 23. helmikuuta 2009

Oscar- gaala



Penélope Cruz (Balmain Couture, vintage), Evan Rachel Wood (Elie Saab Haute Couture), Marisa Tomei (Atelier Versace)



Nicole Kidman (L'Wren Scott), Sarah Jessica Parker (Dior Haute Couture)



Kate Winslet (Yves Saint Laurent), Marion Cotillard (Christian Dior Haute Couture), Brad Pitt (Tom Ford) ja Angelina Jolie (Elie Saab)



Heidi Klum (RM by Roland Mouret), Natalie Portman (Rodarte), Freida Pinto (John Galliano)

Klikkaa kuvia suuremmiksi!

Kuvat: style.com

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

La Dolce Vita!


The romantic look
Näissä kuvissa tyyli on ihanan romanttinen, röyhelö paitoja ja koruja paljon. Kuvauspaikkana on tietysti Venetsia ja taustalla näkyykin ihania taloja.
Get swept away by the romance of Venice in frilled blouses, plush coats, and tangles of gold chains.

Kuvat: teenvogue.com

lauantai 21. helmikuuta 2009

Loma



Nyt on alkanut niin kauan odotettu loma. Olen lukiossa, joten aina välillä sitä lomaa todella kaipaa. Tosin viime viikolla olin jo lomailemassa Tukholmassa. Aion nyt rentoutua kunnolla ja siihenhän kuuluu:


Lukeminen

Siis ei koulukirjojen vaan ihan hömppäkirjojen. Tällä hetkellä luen P.S. Rakastan sinua-kirjaa, joka on Cecilia Ahernin kirjoittama. Tietysti luen myös lehtiä! Tänään ostin saksan In Stylen ja vähän aikaisemmin ostin myös saksan Glamourin. Myös uusin ruotsin Glamour löytyy ja brittien Elle. Lukeminen ei siis lopu ainakaan kesken.


Elokuvia

Nyt kun kerrankin on aikaa niin aion mennä leffaan ja ehkä jopa vuokrata jonkun leffan. Marie Antoinette- leffan voisin vaikka ostaa, sillä sitä en ole vielä nähnyt.


Kaupungille

Shoppailemaan ja syömään johonkin kivaan paikkaan, mielellään italialaiseen.


Ompelu

En ole pitkään aikaan tehnyt mitään käsitöitä ja nyt on sen aika. Ostin jo pari viikkoa sitten ihanaa nuden väristä satiini kangasta ja siitä ajattelin ommella vyön ja mekon. Mekkoon laitan myös niittejä, jotka olen jo ostanut. Ompelen myös seepra- ja pantterikuvioiset huivit, kunhan vain löydän oikeat kankaat. Louis Vuittonilla on upea leopardi huivi, joka oli ensin Kate Mossilla ja nyt kaikilla Hollywoodissa.

Kuvat: adidas, nitrolicious.com

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Balmain spring 2009












































Balmainin mallisto oli mielestäni yksi inspiroivin tänä keväänä. Mallisto ei ehkä ollut tyypillisesti kukkia täynnä ja hempeitä sävyjä, kuten monet muut kevään näytökset usein ovat. Niitit ja kaikki pienet yksityiskohdat näyttävät todella hyviltä. Kivipestyjä ja valkaistuja farkkuja näkeekin tänä keväänä paljon. Pieni kimallus ja vähän enemmänkin on kanssa vielä sallittua. Jokaisessa kuvassa ovat nuo upeat niitti sandaalit, joissa on tietysti huiman korkea korko. Zara onkin vähän kopioinut Balmainia, koska näin siellä juuri samanlaiset niitti sandaalit, eli sinne siis jos niitti sandaaleja halajaa.

Kuvat: style.com

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Party Party!


Tässä on muutamia hienoimpia mekkoja Golden Globe Awardsista. Ensimmäisessä kuvassa on Amy Adams upeassa mustassa mekossa, jossa on jopa vähän laahusta.

Evan Rachel Woodilla on oikein hieno musta kerroksista ja paljeteista muodostuva mekko.
Heidi Klumilla on söpö punainen jätti ruusu pallohelmaisessa metallimekossaan. Olen ihastunut noihin pallohelmoihin, ne liikkuvatkin hienosti.

Olivia Wildella ja Rumer Willisillä on vähän saman tyyliset mekot. Nuo solmu- ja rypytyskohdat ovat kivoja, niistä pidän eniten. Pidän enemmän Olivia Wilden mekosta, sillä helma on kuin unelma ja niin suloinen. Tuollainen mekko olisi ihana kiva vanhoihin. Minulla ne ovat vasta ensi vuonna, mutta ensi viikollahan ne vanhojen tanssit ovat niille vuotta vanhemmille.
Kuvat: style.com