sunnuntai 9. elokuuta 2009

Boyfriend jeans, cool



Boyfriend- farkut ovat nyt suosiossa. Itsekin harkitsen niiden ostoa. Varmasti ovat mukavan rennot ja oikein yhdistettynä hienot. Pienillä kulutuksilla niistä saa hyvän näköiset. Käärityt lahkeet kuuluvat asiaan, muuten niistä en pidä. Ne sopivat niin tennareihin kuin korkkareihin, kuten Eva Longoria näyttää.

Kuvat: elleuk.com

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Vaatekaapin lempituotteet

Vaatekaapissa on aina ne lempivaatteet, jotka aina tulee laitettua kiireessä päälle. Miksi? Ne ovat niin mukavia, käteviä ja helppoja yhdistellä. Kiireessä vaate on saatava nopeata päälle ja siinä on vielä pystyttävä juoksemaan bussiin, kun on kuitenkin myöhässä taas kerran. Jokaisella pitäisi olla näitä klassisia vaatteita. Tässä on kolme hienoa asuyhdistelmää, joissa on jokaiselle jotakin.

Paitamekko

Valkoinen paitamekko on todella kätevä eikä tarvitse miettiä kuin asusteet sen lisäksi. Itseltäni vielä puuttuu valkoinen kauluspaitamekko, joten se pitäisi hankkia. Nyt on ollut paljon käytössä T-paitamekot, mutta kesällä ne ovat hyviä. Musta hame

Musta hame on yksi lemppareistani, mutta ei ole kuulunut niihin kovin kauaa. Mieluiten korkeavyötäröisenä niin kuin kuvassa ja paidan helma hameen sisään. Sievä yhdistelmä ja imartelee vartaloa. Pitkäkaulakoru sopii hyvin myös tähän yhdistelmään ja balleriinat.
Raitapaita
Raitapaita ja farkkushotrsit yhdessä tai erikseen. Kummatkin sopivat kesään ja raitapaita myös talveen. Farkkushortsit ovat kesällä parhaat, ei tarvitse pelätä että vilauttelee ellei lahkeet ole liian lyhyet.








En tiedä miten nuo Ginan sivut ovat noin hankalat kun ei pysty kopioimaan kuvia... Sen takia tuo paita on nyt erikseen.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Love these summer looks










Nättejä kesämekkoja voi ihailla myös näin sadesäillä, vaikka nyt aurinko pilkotteleekin pilvien takaa. Olihan tuossa yhdet haaremihousutkin, mutta kuva oli pakko laittaa ihanien värien takia ja etenkin tuon ylisöpön vespan takia! Kesävaatteissa näkyy jo talven villityksiä: kerroksellisuutta, biker jacket, laskoksia ja vaaleutta (kyllä, monissa näytöksissa oli paljon vaaleaa ja ihan valkoista).



Olen ihan hullantunut uuteen Shakiran biisin! Siis mitä?! Kyllä, tämä biisi on ihan erilainen mitä voisi odottaa.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Lily Allen for Chanel




Tästä on huhuttu jo kaksi vuotta, mutta niin se on. Lily Allen on Chanelin uusi mainoskasvo. Hän on syksy/talvi laukkukampanjassa mukana, joka tarkemmin on Coco Cocoon uusi laukkumallisto. Se julkaistaan lokakuussa. Kuvat on kuvauksista ja näköjään on tulossa prinsessamainen kampanja.




Kuvat: Glamour.se

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

My sweet home needs help!





On kulunut jo aikaa, kun viimeksi mietin omaa huonettani ja sen sisustusta. Nyt on taas sisustusinto purrut minuun. Oma makuni on pohjoismaalainen eli vaaleata, vaaleata, vaaleata ja yksinkertaista! No, sitä huoneeni ei ihan vielä ole. Tällä hetkellä se tarvitsisi siivousta ja tavaroiden järjestelemistä alkuksi. Ihan radikaaleja juttuja en viitsi enää tehdä, sillä en tiedä kuinka kauan vielä asun kotona. Pientä kivaa voisi silti ostaa, jotka voi sitten myöhemmin ottaa mukaan.

Toivelistalla ovat:

1. TV-alusta, koska vanha on sellainen hirvitys. Ikeasta löytyi yksi kiva, mutta en tiedä kumman värisenä haluaisin sen.


2. Uusi lamppu, sillä vanhasta ei tule tarpeeksi valoa. Pöytälamppuakin olen harkinnut.


3. Pörröinen ja lämmin matto.

Kuvat: livingetc.com

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Facebook inspiring me!








Kuvat: elle/facebook
Nämä kuvat ovat facebookin kautta. Kannattaa olla Ellen fani facebookissa, sillä sieltä näkee näitä streetstyle-kuvia. Nehän ovat minun yksiä lemppareitani.




Kuulin biisin radiosta ja oli pakko ottaa selvää kuka tämän biisin oikein laulaa. Mukavan letkeä biisi, mutta musiikkivideo on taas selvästi miesten tekemä. En ajatellut ollenkaa tälläistä musiikivideota tälle biisille.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Summer style picks

Tyylikästä New Yorkissa...

Australialainen malli Miranda Kerr on pukenut ylleen väljän roosan jakun, muodikasta, ja ohuen silkki topin. Tiukat ja kapeat farkut antavat ryhtiä. Nudet korkkarit käyvät kesään ja ne ovat vielä kärjistä auki. Laukkuna toimii Pradan ruskea liukuvärjätty käsilaukku kultaisilla ja hopeisilla yksityiskohdilla. Hyvä kesä look!

Seurapiirityttönen Olivia Palermo on tuttu näky New Yorkissa. Huomatkaa näyttävä kaulakoru, niitä tulee näkymään syksyllä varsinkin, esim. Giorgio Armanin syksyn/talvi näytöksessä näkyi. Tämä tyttömäinen ja vähän merimieshenkinen tyyli on juuri hyvä kesään. Siihenhän kuuluu tietysti raitapaita. Väljä tummansininen hame taskuilla on kätevä ja söpön näköinen. Beige trenssi on klassikko ja mustat stiletot viimeistelevät asun. Huomaa vaalean harmaa laukku. Tyypillistä tyylikästä ja huoliteltua Oliviaa.

Tämän korun haluaisin vielä. Se on Alex Monroen koru ja sitä myydään Net a porterissa. Todella kaunis, olen aina ollut ihastunut näihin lintu koruihin. Hintaa korulla on n. 120€, mikä ei sinänsä ole paha, kun koru on hopeaa ja kullattu päältä. En kuitenkaan raaski tilata netistä ikinä.
Alex Monroen kukka- ja ruusukorvakorut ja kukkasormus. Todella kauniita. Alex Monroen sivuilta näkee hyvin korut, klikkaa tästä. Ihastut varmasti.
Kuvat: couturecandy.com, net-a-porte.com, alemonroe.com

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Strawberries



Tänään olin päivän kaupungilla ja kirjastossa. Kirjastossa varailin kirjoja ja levyjä, esim. Ebba von Sydowin kirjan ja Glasvegasin levyn. Kirjastosta menin shoppailemaan ja ostin Lumenen värillisen kosteusvoiteen. Tuote vaikutti kevyeltä ja hyvältä eikä liian tummalta. Ostin myös Candace Bushnellin (Sinkkuelämää- kirjan kirjoittaja) uusimman kirjan One Fifth Avenue, joka ei oltu suomennettu. Tällä hetkellä luen Sinkkuelämää- kirjaa, että jos kohta pääsisin tuon kimppuun. Kirjaa oli ainakin paljon kehuttu, joten toivottavasti on hyvä.


Myös herkkujakin tuli ostettua.

Ostin Leafin All Sortseja eli Englannin lakuja. Omia lemppareitani. Stockmannilla oli tarjouksessa vain 500g 1€.

Mansikoita tuli myös ostettua. En ole niitä vielä paljoa edes ostellut enkä herneitä ollenkaan vaikka suurta herkkua ovat.
Lähden tästä nyt syömään mansikoita ja huomenna olisi suunnitelmissa Porvooseen pikku reissu! Jei! :)


Kuvat: quadriga.fr, google.fi

torstai 9. heinäkuuta 2009

Rosa, Rosa, Rosa...



Punkahtavaa


Rokahtavaa

Glamouria

Poikamaista
Tyylikästä

Sporttista

Preppy
Romanttista

Kuvat: glamour.se

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Whitney Port And Olivia Palermo

Whitney Port And ‘Liv Palermo Visit The It’s On Set (Separately!?)

Posted using ShareThis

Klikkaa tuosta nähdäksesi viime postauksen videot. En tiedä miksi ne eivät toimineet edellisessä postauksessa.

Stylish girls in the City!




Katson tällä hetkellä MTV:ltä netistä The City sarjaa. Monet tietävätkin, että sarjassa päähenkilönä on Whitney Port, joka on tuttu The Hill:stä. Hän siis muutti L.A:sta ja New Yorkkiin töihin Diane von Furstenbergille. Hänen työkaverinsa on Olivia Palermo, joka kuuluu seurapiireihin. Sarjassa näkyy myös Whitneyn kaveri Erin ja Whitneyn poikaystävä Jay, mutta sarjan tyylikkäimmäthän ovat Whitney ja Olivia. Sarjaa on ihan kiva katsoa vain heidän tyylinsä takia.

On huhuttu että Gossip Girlin Blair perustuu oikeasti Olivia Palermoon. Kyllähän Oliviasta huomaa selkeästi sen, että hän kuuluu seurapiireihin. Hänen käytös sen paljastaa.


Olivia ja hänen tyylikäs vaatekaappinsa.




Olivian käsivarrella on usein nähty keikkuvan Hermésin Birkin. Upea asu tässäkin.




Whitney ja Olivia tietää miten pukeutua tyylikkäästi. Raitajakku ja kukkamekko, kaikki eivät osaa yhdistää tätä yhdistelmää.








Olivialla on vähän tyylikkäämpi ja yksinkertaisempi tyyli.





Whitneyllä on astetta rennompi tyyli. Hänellä näkyy paljon kuvioita ja vähän boho-meininkiä. L.A vaikutteita selvästi.






No, kummalla on parempi tyyli L.A:n Whitney ja N.Y:n Olivia?
Vaikea sanoa, mutta tykkään todella paljon Olivian tyylistä.




Lopuksi vielä Whitney Alexa Chungin (I love her style) haastattelemana. He puhuvat Whitneyn Starbucks addiktiosta, vaatteista, Oliviasta, opiskelusta ja tietysti N.Y:sta ja L.A:sta.


Toisessa videossa Alexa haastattelee Oliviaa.


Klikkaa tästä katsomaan Alexan tyyliä. Tämähän oli blogissani kesäkuussa.